About Us – Suomalainen

Eurooppa on tänä päivänä paljon enemmän kuin 28 jäsenvaltion summa. Se on myös 80 miljoonan eri puolilla maailmaa asuvan eurooppalaisen ulkokansalaisen alkuperäinen kotiseutu. Lukumäärä on yhtä suuri kuin väkiluvultaan suurimmat Euroopan maat. Näitä ulkokansalaisia ei kuitenkaan kohdella samoin kuin muita Euroopan kansalaisia.

Hyvin usein heiltä riistetään demokraattisia perusoikeuksia kuten äänestäminen tai oikeus asettua ehdolle vaaleissa, oikeus kaksoiskansalaisuuteen, tai oikeus kohtuullisen suojeluun Euroopan ulkopuolelle asuessaan. 

ETTW – Europeans Throughout The World, ulkokansalaisten yhteistyöjärjestö – on perustettu näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Se on euroopanlaajuinen kattojärjestö, jossa on eri maiden ulkokansalaisjärjestöjen edustajia. Se on  yhteistyöjärjestö, joka edistää ulkokansalaisten asemaa ja oikeuksia  asuivatpa he missä päin tahansa maailmaa. Meidän mottomme ETTW:ssä on: Yhdessä työskennellen yhteiseen voittoon!

Olemme yhteistyössä Euroopan virkamiesten ja päättäjien kanssa ja kerromme heille niistä oikeudellisista periaatteista, jotka ovat ulkokansalaisille tärkeitä. Meillä on myös kontakteja muihin eurooppalaisiin ja kansainvälisiin toimijoihin, jotka käsittelevät samoja asioita kuin me.

Teemme monien eurooppalaisten ja muiden maiden tutkimuslaitosten kanssa yhteistyössä, jotta saamme tietoa näiden ulkokansalaistutkimuksista.

Kiinnitämme huomiota erityisesti nuorten ulkokansalaisten kohtaamiin haasteisiin, joita he elämässään kohtaavat.

Jotta voimme saada järjestömme todella yleiseurooppalaiseksi, meidän tavoitteemme on saada aktiivisia jäseniä joka Euroopan maasta, suurista ja pienistä, sekä EUn alueelta että sen ulkopuolelta. Toivotamme tervetulleiksi niin järjestöt kuin yksityishenkilötkin.

Lisätietoja ETTW:stä ja liittymisestä voit katsoa uusilta nettisivuiltamme  osoitteesta

www.euromonde.eu 

Voit myös olla yhteydessä sähköpostitse osoitteella niels@euromonde.eu

Niels Jørgen Thøgersen

ETTW:n puheenjohtaja